sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

"Et ole oikea feministi, jos..."

Seuraan aika paljon erinäisiä tasa-arvoon ja feminismiin liittyviä sivustoja internetissä. Yhä enenevissä määrin keskustelut ja kannanotot alkavat seuraavalla lauseella: "Et ole oikea feministi, jos..." Tämän perään tulee yleensä joku mielipide, jonka kannalla pitää tai ei saa olla, tai ihmisryhmä, jonka oikeuksia pitää puolustaa, jos pitää itseään feministinä.

Välillä tämä saa minut tuntemaan itseni voimattomaksi ja epäkelvoksi. Aina ei tule ajatelleeksi kaikkea.

"Et ole oikea feministi, jos et aja mustien oikeuksia."

Vastustan rasismia ja tuen kehitysmaiden tyttöjen koulutusta. Riittääkö se?

"Et ole oikea feministi, jos et aja trans-ihmisten oikeuksia."

Kannatan trans-lakia ja pyrin kunnioittamaan toisten kokemusta omasta sukupuolestaan. Riittääkö se?

Ja eilen:

"Et ole feministi, jos vastustat prostituutiota." (Perusteluna se, että naisen pitää saada käyttää kehoaan siihen mihin itse haluaa.)

Tämä hiukan tyrmistytti. Olen aina ajatellut, että vastustan prostituutiota ainakin osittain juuri siksi, että olen feministi. Toisaalta olen nähnyt vastakkaisen näkemyksenkin mahdollisena enkä siksi koskaan ajatellut, että eri mieltä oleva olisi jotenkin huonompi feministi. Ja siitä kysymys: Onko sitten mahdotonta, että saman aatteen sisällä on useita eri näkemyksiä? Minusta ei ole. Maailmassa on niin monta itseään feministinä pitävää, että olisi ihme, jos kaikki olisivat kaikesta aina täysin samaa mieltä.

Englanninkielisillä foorumeilla keskustellaan paljon myös siitä, keitä varten feminismi on. Kuuluuko feminismiin tosiaan seksuaalivähemmistöjen asia, ja voivatko miehet olla feministejä. Varsinkin jälkimmäinen kysymys tuntuu joskus vähän vaivaannuttavalta, sillä ainakin Suomessa tuntuu olevan yleinen käsitys, että mies voi olla feministi. Ensin mainittu kysymys sen sijaan sai minut mietteliääksi. Miksi feministien kuuluu ajaa seksuaalivähemmistöjen asiaa? ("Et ole oikea feministi, jos et aja LGBTAI-ihmisten oikeuksia.") Ja ennen kaikkea: onko kaikkien osallistuttava kaikkeen? Entä jos kukin keskittyisikin siihen, mistä tietää ja minkä kokee itselleen läheisimmäksi? Onko se pois jostakin muusta tai ristiriidassa muiden asioiden kanssa? Tekeekö se henkilöstä itsekkään?

Tietysti tuntuisi hassulta nimittää itseään feministiksi ja samalla kuitenkin vastustaa äänekkäästi tasa-arvoista avioliittolakia. Mutta entä jos riittäisi, että allekirjoittaa kansalaisaloitteen ja muutoin keskittyy muihin asioihin? Ei voi olla niin, että jos ei täydellä teholla panosta kaikkien maailman tasa-arvo-ongelmien ratkaisemiseen, millään työllä ei ole mitään väliä. Tiedän mm. maailman ihaninta Caitlin Morania arvostellun siitä, ettei hän puheessaan työväenluokan naisten oikeuksien puolesta ota tarpeeksi huomioon värillisten naisten asiaa. Olisi aika sääli, jos Moranin työ työväenluokan naisten aseman eteen valuisi täysin hukkaan tämän asian takia. Itse taas en koe, että minulla on mitään annettavaa keskusteluun trans-ihmisten oikeuksista. Asia on tärkeä, mutta aiheena liian etäinen.

Joku varmaan tämän kirjoituksen perusteella ajattelee, että minä en ole oikea feministi. Epäilemättä menisin sellaisesta kommentista ymmälleni. Tuntuisi oudolta, että jollakulla olisi jokin kirja tai julistus, jonka perusteella ihmisen voi asettaa feministin kategoriaan tai siitä ulos. Tuntuisi ylipäätään oudolta, etten olisi feministi. Olen ollut sitä pikkutytöstä asti.

Tiedän monen ennen itseään feministinä pitäneen alkaa kokea feminismin itselleen vieraaksi juuri erilaisten tiukkojen raamien ja termien vuoksi. Se tuntuu kamalan harmilliselta, sillä pahassa tapauksessa voi käydä niin, että jonkun panos jää kokonaan hyödyntämättä. Siis: entäpä jos jokainen hoitaisi omat asiansa eikä vartioisi toisten ajatuksia tai tasa-arvotyön volyymia? Samalla asiallahan tässä ollaan, vaikka näkökulma olisikin eri ihmisillä eri.

Tuohtuneena teki mieli kommentoida prostituutioväittämään, että "et ole oikea feministi, jos et jatkuvasti kyttää, onko joku oikea feministi tai huonompi feministi kuin joku toinen".

Laura Honkasalon mainio blogikirjoitus ajatuspoliiseista: Ajatuksesi ovat vääriä

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Ruusuja ja suklaata - vai tasa-arvoa?

Ihanaista naistenpäivää kaikille!

On ihanaa, että vuodessa on yksi päivä pelkästään naisten ihanuuden juhlimiseen. Tänään viedään ruusuja ja suklaata kaikkein tärkeimmille naisille, osoitetaan, miten arvokkaita juuri he ovat. Juuri he ovat juhlimisen arvoisia. Minusta sellainen on ihanaa. On ihanaa saada lahjoja. Mutta miksi aina ruusuja ja suklaata? Se tuntuu välillä oikealta sukupuoliroolien ilotulitukselta.

On tietysti niitäkin, jotka kyseenalaistavat koko päivän tarpeellisuuden. Mitä tasa-arvoa tämä nyt on, kun miestenpäivää ei ollenkaan juhlita tässä mittakaavassa? (Miestenpäivä on 19.11.) Muistan myös trollitoimittaja Tuomas Enbusken valitelleen, että naistenpäivänä puhutaan niin paljon miesten naisille tekemästä väkivallasta. Tällaiset kommentit saavat pohtimaan, mikä naistenpäivän tarkoitus oikeastaan on.

Naistenpäivänä kunnioitetaan äitejä, vaimoja, tyttöystäviä, siskoja, kavereita, koulu- ja työtovereita. Viralliselta nimeltään naistenpäivä on kuitenkin Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä. YK:n sivujen mukaan tänä päivänä pitäisi muistaa, että naisilla on täsmälleen samat oikeudet kuin miehillä osallistua politiikkaan, kouluttautua, käydä töissä ja elää vapaana väkivallasta ja ahdistelusta. Tänä päivänä tulisi muistella naisten saavutuksia, jotka eivät aina saa samanlaista huomiota kuin miesten saavutukset, eivätkä ainakaan sukupuolestaan irrallaan. 

Ja vaikka naistenpäivä on päivänä kaunis, ehkä tänään voisi käyttää hetken ajatukselle siitä sorrosta, jota naiset sukupuolensa vuoksi kokevat. Esineellistämistä, huorittelua, tyttöttelyä. Silpomista, oman kehon muuttumista osaksi sotatannerta. Kehojen häpäisemistä, sitä, että joku toinen haluaa hallita naisten kehoa. Huutelua, koskettelua, läpsimistä, muuta pahaa. Alempia palkkoja. Syömishäiriöitä, itseinhoa, jatkuvaa vähättelyä. Kunniamurhia, happoiskuja, lapsiavioliittoja, pakkoavioliittoja. Pakottamista liian ahtaaseen muottiin.

Ja ehkä näiden perään voisi antaa ajatuksen sille, miksi naiset ovat juhlimisen arvoisia. Me olemme niin vahvoja. Me selviämme sittenkin. Tämä on, kaikesta huolimatta, iloinen juhlapäivä.

Miestenpäivä on perustettu naistenpäivän rinnalle tasa-arvon nimissä - koska on naisille oma päivä, pitää miehillekin olla. Se on sinänsä väärä lähtökohta.

Lisäksi huomio: monet toivottavat hyvää naistenpäivää naisille. Mutta naistenpäivä on myös miesten juhla. Minna Canthin sanoin: Naiskysymys ei ole vain naiskysymys vaan ihmiskunnan kysymys. Lisäksi toivoisin, että naiset juhlisivat myös itseään ja onnistumisiaan. Naisilla ei ole samanlaista oikeutta iloita onnistumisistaan kuin miehillä, meitä katsotaan kummeksuen, jos joku sanoo ääneen olevansa kaunis. 

Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että itsekin ostin tänään suklaata ja vaaleanpunaisia tulppaaneja. Itselleni.


Ihanaa naistenpäivää ihan kaikille!