Todellakin olen feministi

Kun aloittelin blogia, ajattelin, ettei ole järkeä nimittää blogia feministiblogiksi. Uskoin sellaisen yläotsikon aiheuttavan vastareaktion ja vievän fokuksen itse asiasta eli tytöistä. Tosiasiassa en olisi halunnut blogissa joutua pohtimaan, miksi tyttöjen oikeuksista puhuminen ja kirjoittaminen on tärkeää. Halusin vain kirjoittaa niistä. Naisten kokemasta syrjinnästä ja väkivallasta puhuttaessa täytyy kuitenkin aina perustella, miksi aihe on tärkeä. Lisäksi minua kyllästyttää puhua feminismistä näin: Kyllä, olen feminsti, ja ei, en vihaa miehiä. 

Kun nostetaan esiin minkä tahansa ryhmän oikeudet, kysytään heti, miksi tämä ryhmä eikä tuo. Kyseessä voi olla mikä vain ryhmä. Miksi puhutaan eläinten oikeuksista, kun ihmisilläkään eivät ole asiat hyvin? Miksi puhutaan maahanmuuttajien asemasta, kun vanhukset ovat yksinäisiä? Miksi naiset eikä miehet? Huomasin saman Hesarissa viime syksynä, kun kaksi opiskelijaa kirjoitti feminismin maineesta Suomessa. Mielipidesivut pursusivat vastineita koko sen viikon. Feminismi ei ole tasa-arvon aate, kirjoitti eräs. Miesten asiat ovat oikeastaan paljon huonommin. Seurasin keskustelua mielenkiinnolla. Olisi loogisempaa puhua ekvalisteista, jos halutaan todella ajaa tasa-arvoa, keskustelu jatkui. Kun feminismiä perustellaan ihmisoikeuksilla, joku kiirehtii sanomaan, ettei feminismi aja ihmisten vaan naisten oikeuksia. 

Oma ryhmänsä ovat sitten ne, jotka suorastaan julistavat vihaavansa feminismiä. Amerikasta on lähtöisin Women Against Feminism -liike, jossa tarkoitus on ottaa selfie feminismiä halventavan iskulauseen kanssa. En ole feministi, koska en vihaa miehiä. En ole feministi, koska feminismi satuttaa miehiä. En ole feministi, koska haluan, että miehet pitävät minusta. Ja niin edelleen. En tiedä, mitä tunteita sivusto minussa eniten herättää. Ehkä ajattelen, että nämä naiset juuri tarvitsisivat feminismiä. Eikö ole sairasta, että jokin ryhmä ei voi vaatia itselleen oikeuksia, koska se olisi pois joltain toiselta ryhmältä? Voiko olla jonkin ryhmän oikeus alistaa toista? Esimerkiksi Henry Laasanen kirjoittaa blogissaan usein miesten seksuaalisesta tasa-arvosta ja siitä, miten feminismi on huonontanut miesten asemaa; miesten on nykyisin vaikeampaa saada seksiä. Miesten oikeuden saada seksiä kanssa kilpailee naisten oikeus valita, kenen kanssa he makaavat. On päätettävä, kumpi oikeus on perustavampaa laatua.

Sanotaan, ettei feminismissä ole kyse tasa-arvosta, sillä feministit ajavat lähinnä naisten oikeuksia. Mietin usein, miksi on väärin ajaa juuri naisten oikeuksia. Onko se itsekästä, koska olen itse nainen? Ajattelenko vain itseäni? Lakkaako feminismi silloin tavoittelemasta tasa-arvoa? Näen itse asian niin, että feministit ajavat nimenomaan naisten oikeuksia, mutta silti samaan aikaan tasa-arvoa; tavoitehan ei ole nostaa naisia miesten yläpuolelle vaan rinnalle ja purkaa nimenomaan sellainen syrjintä, joka perustuu sukupuoleen. Se ei silti tarkoita, etteivätkö miehet kokisi syrjintää tai ettei siihen syrjintään puuttuminen olisi tärkeää. Lisäksi ainakin minusta tuntuu, että feministit havaistevat miehiin kohdistuvan syrjinnän herkemmin kuin monet miehet. 

Päätään on viime vuonna nostanut "meninismi", miesten oikeuksia ajava aate. Mielenkiintoista kyllä, en ole vielä törmännyt internetin ihmemaassa oikeaan miesten oikeuksien ajamiseen. Meninismi näyttää olevan keskittynyt lähinnä feministien vihaamiseen ja naisten ongelmien vähättelyyn. Se ei ole varsinaista miesten oikeuksien ajamista. Feminismin vihaamiseen keskittyminen vie tilaa siltä keskustelulta, joka voitaisiin käyttää poikien aseman parantamiseksi. Esimerkiksi yleisen asevelvollisuuden järkyttävä epätasa-arvoisuus ei varsinaisesti ole naisten syytä vaan pikemminkin sellaisten asenteiden, jotka kuvaavat miehet vahvoina ja väkivaltaan taipuvaisempina kuin naiset - tai naiset heikompina ja lempeämpinä kuin miehet. Tietysti on totta, että syyllinen miehen seksuaaliseen häirintään tai esiineellistämiseen ei ole kukaan muu kuin nainen, joka näin toimii, mutta sekään ei ole feminismin vika.

Suurin osa feministeistä on naisia. Ymmärrän täysin, etteivät tasa-arvoa kannattavat miehet halua julistautua feministeiksi - viittaahan aatteen nimi nimenomaan naiseuteen. Aatteen nimi on peräisin niiltä ajoilta, kun naiset olivat selkeästi miehiä alempana ja jolloin tasa-arvon ajaminen tarkoitti nimenomaan naisten oikeuksien parantamista. Eräs Facebook-kaverini kirjoitti, että feministit näkevät syrjintää kaikkialla; jos joku mies haukkuu sinua idiootiksi, syytät seksismiä. Todellisuudessa se joku haukkuu sinua idiootiksi, todennäköisesti olet idiootti, hän kirjoitti. En itse syyttäisi tällaisessa tilanteessa haukkujaa seksistiksi vaan idiootiksi. 

Toki mietin usein esimerkiksi väkivallasta puhuttaessa, miksi ne kysymykset pitää sukupuolittaa - miksi puhutaan naisten kokemasta väkivallasta eikä vain väkivallasta? On kuitenkin tosi ylimielistä kyseenalaistaa naisten kokemasta väkivallasta käydyn keskustelun merkitys pelkästään siksi, että miehetkin kokevat väkivaltaa tai siksi, etteivät kaikki miehet lyö.

Mutta onko sitten tosi itsekästä puhua nimenomaan sen ryhmän oikeuksista, jota itse edustaa? Ainakin minulle on luonnollista pohtia nimenomaan naisten kokemia ongelmia siksi, että olen nainen ja että tiedän, millaista on kasvaa naiseksi länsimaisessa yhteiskunnassa. Eikö ole luonnollista, että haluaa puuttua epäkohtaan, josta on itse kärsinyt? En tiedä, osaisinko puhua miesten tilanteesta ainakaan vakuuttavasti. Toki uskon, että miesten kokemat ulkonäköpaineet ovat hyvin lähellä naisten kokemia paineita, vaikka keskittyvät ehkä eri asioihin. Ajatus feminismistä itsekkäänä aatteena horjuu siinä, että puolet maailman ihmisistä on naisia. Ajaessani omia oikeuksiani ajan yhtä aikaa kolmen ja puolen miljardin ihmisen oikeuksia. Miljoonat nuoret tytöt ovat kärsineet ja kärsivät vaikkapa ulkonäköpaineista - en ollut ainoa. Uskon vahvasti myös esimerkiksi siihen, että jos alan ajatella ja puhua itsestäni hyvin positiivisesti, se tarttuu muihinkin. Etenkin Suomessa ajatellaan, että itsestään puhuminen positiiviseen sävyyn on tosi itserakasta, mutta se on vain merkki siitä, että ihmisten pitäisi vain harjoitella.

Varsinkin Women Against Feminism -liikkeen yhteydessä törmää ajatukseen, että maailma on jo tasa-arvoistunut ja että feminismi on siksi tarpeetonta. Vaikkapa Pohjoismaissa naisten asema on monessa suhteessa oikein hyvä. Mutta jopa täällä, tasa-arvon paratiisissa, törmää edelleen asenteisiin, jotka pakottavat naisen tiettyyn muottiin. Naiset kohtaavat paineita olla tietynnäköinen tai -lainen. Tyttöjen haukkuminen milloin mistäkin ja miksikin on ihan ok, koska se on arkipäiväistä. Netti vielä pahentaa tilannetta. Seksuaalisesta häiriinnästä suuttuminen koetaan huumorintajuttomuudeksi. Olen kuullut sellaisenkin kommentin, että mitä rumempi nainen on, sitä todennäköisemmin hän on feministi. Tietyt kriteerit täyttävä tyttö ei välttämättä kohtaa syrjintää, joten on helppo unohtaa, että naiset eivät ole keskenään tasa-arvoisia. Sitä paitsi, jos Suomi kuuluu maailman tasa-arvoisimpien maiden joukkoon, millaista sitten on muualla? Olemassa on maita, joissa naiset eivät saa äänestää tai ajaa autoa. 

Oikeastaan näen tasa-arvo-ongelman siinä, että naisten oikeuksista puhuminen kyseenalaistetaan alinomaa. Se saa minut vain vakuuttuneemmaksi siitä, että feminismiä tarvitaan edelleen. Todellakin olen feministi, ja ylpeä siitä.

- Mira